Menu
Keskustelu kaivostoiminnan paikallisesta hyväksyttävyydestä on laajentunut kansalliseksi kaivoslakiin kohdistuvaksi kritiikiksi ja muutostarpeiksi. [1] Mutta kohdistuuko muutospaine oikeaan maaliin? Vastaus on kyllä, jos halutaan parantaa kunnan vaikuttamismahdollisuuksia sekä paikallisten ihmisten osallistumisoikeuksia ja elinkeinojen yhteensovittamista. Kaivoslakia on syytä uudistaa myös kaivostoiminnan ja malminetsintävaiheen ympäristövaikutusten hallinnan sääntelykokonaisuuden parantamiseksi. Kun puhutaan vesistövaikutuksista ja kaivosvesien hallinnassa käytettävästä teknologiasta, maali on toisaalla – ympäristönsuojelulaissa.
Kaivosvesien hallinta nousee usein esille kaivostoiminnan hyväksyttävyyttä koskevassa keskustelussa. Taustalla on Talvivaara, jonka allasvuodot ja vesipäästöjen pilaamat lähijärvet järkyttivät laajasti ja horjuttivat ihmisten luottamusta niin kaivosalaan, kaivostoimintaa ohjaavaan lainsäädäntöön kuin viranomaisiinkin. [2] Vuonna 2012 kriisiytyneistä Talvivaaran tapahtumista on kulunut jo aikaa, mutta niiden varjo lankeaa yhä kaivostoiminta-aikeiden ylle, jo malminetsintävaiheeseen ja sitä edeltävään varausvaiheeseen. [3]
Kaivostoimintaan edellytetään useita eri lupia. Kaivoslain mukainen kaivoslupa luo oikeuden kaivostoimintaan, mutta ilman ympäristölupaa oikeutta ei voi hyödyntää. Ympäristölupaharkinnassa keskeistä on sen arviointi, aiheuttaako lupahakemuksen mukainen toiminta merkittävää ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Vesiensuojelusääntely, sen tulkinta ja täytäntöönpano ovat kehittyneet Talvivaaran tapahtumien jälkeen. Niiden myötä kaivosvesien hallinnan vaatimukset ovat kiristyneet. Tämä on vaikeuttanut lupahakemuksen valmistelua ja jo ennestään massiivista ympäristölupamenettelyä, kun kaivoshankkeille on tyypillistä toiminnan muutostilanteiden ketjuuntuminen.
Menettelyjen vaikeutuminen näkyy tälläkin hetkellä kaivostoiminnan ympäristöluvituksessa. Nykyisen Terrafamen kaivoksen vuonna 2017 jättämä ympäristölupahakemus on kuulutettu jo kolmannen kerran muutosten ja täydennysten vuoksi. Ratkaisua odotetaan ensi syksynä. Hannukaisen kaivoshankkeessa puolestaan kaivosyhtiö päätyi vetämään ympäristölupahakemuksen pois käsittelystä ja palasi takaisin valmisteluvaiheeseen.
Vesiensuojeluvaatimusten tiukentumisen myötä on selvää, että kaivoksen vesienhallinta ei voi täyttää ympäristöluvan myöntämisedellytyksiä, jos hanke voi vaikeuttaa vesimuodostuman hyvän tilan saavuttamista tai uhkaa heikentää yhtäkin sen osatekijää. Ympäristöluvan myöntämisedellytyksiä on aiemminkin arvioitu vesistön sietokyvyn kautta, mutta Euroopan Unionin tuomioistuimen antama Weser-tuomio on muuttanut merkittävän pilaantumisen tulkintaa. Ympäristölupaharkinnassa arvioidaan luvanhakijan esittämää parasta käyttökelpoista tekniikkaa pilaantumisen ehkäisemiseksi ja vähentämiseksi, ottaen huomioon kuormituksen kohteena olevan vesistön sietokyky ja vedenlaatunormit.
Talvivaarasta kertynyt viranomaiskäytäntö, joka koski sulfaattikuormituksen vaikutuksia järven täyskierron toteutumiseen, heijastui Oriveden kultakaivoksen ympäristöluvan hylkäämiseen. Kaivosyhtiön ympäristölupahakemuksessa esittämää parasta käyttökelpoista tekniikkaa ei katsottu riittäväksi ratkaisuksi kaivosvesien sulfaattipäästöjen aiheuttamaan pilaantumiseen. Kaivoselinkaaren aikaisten ympäristölupaedellytysten varmistaminen edellyttääkin kaivosyhtiöiltä vesienhallinnan jatkuvaa kehittämistä.
Ympäristönsuojelulakia on uudistettu Talvivaaran vesikriisin esille nostamien puutteiden osalta. Talvivaaraa käsittelevä oikeuskäytäntö puolestaan on selkeyttänyt oikeustilaa muun muassa siitä, milloin kaivosyhtiö voi olla rikosoikeudellisessa vastuussa ympäristölupaa varten antamiensa tietojen paikkansapitävyydestä. Ympäristölupamenettelyssä sovellettava kaivosjätteiden hallintaa koskeva parhaan käyttökelpoisen tekniikan vertailuasiakirja on myös uudistunut vastikään ja sisältää aiemmasta poikkeavan riskiperusteisen lähestymistavan teknologisiin ratkaisuihin.
Kaivosten ympäristönsuojelun sääntelyn kehittäminen on jatkuvaa. Ajankohtaista parantamistarvetta on esimerkiksi ympäristöluvan muuttamista koskevassa ympäristönsuojelulain 89 §:ssä. Siinä voisi kehittää haitankärsijöiden ja yhdistysten vaikuttamismahdollisuuksia ja toiminnanharjoittajan velvoitteita huolehtia lupien ajantasaisuudesta ja selvityksistä. Myös suljettuja kaivoksia ja niiden ympäristöhaittojen korjaamista koskeva sääntely on oma tärkeä kehittämisen kohde.
Palataan lopuksi takaisin vuoteen 2012. Talvivaaran kipsisakka-altaan vuotaessa opiskelin geologian perusopintoja ja seurasin tapahtumia järkyttyneenä, kuten monet muutkin alan opiskelijat. Se mitä Talvivaarassa tapahtui, jätti lähtemättömän ammatillisen jäljen ja kunnianhimon tehdä työtä sen eteen, etteivät tapahtumat ikinä toistuisi. Tutkimuksellista kunnianhimoa vaaditaankin ajankohtaisissa teemoissa, kuten akkumineraalien kiertotalouden, mineraaleja korvaavien vaihtoehtoisten teknologioiden, jätteettömän ja ympäristölle haitattoman kaivostoiminnan sekä niihin liittyvän ympäristösääntelyn tutkimuksessa. Suomalaista kestävyysosaamista ja innovaatioita kehitetään jatkuvasti – vaikka Kongoon vietäväksi!
Saara Österberg
Kirjoittaja on väitöskirjatutkija Itä-Suomen yliopiston Oikeustieteiden laitoksella ja tutkii Koneen Säätiön rahoittamassa väitöstutkimuksessaan kaivosvesien hallinnan kehittämistä ympäristölupaohjauksessa. Twitter: @SaaraOsterberg
Tuoreita julkaisuja, joissa käsitellään Talvivaaran merkitystä
Mononen 2020: https://ilmiomedia.fi/artikkelit/kaivoskeskustelun-kaanne/
Sairinen R., Tiainen H. & Mononen T. (2017) Talvivaara mine and water pollution: An analysis of mining conflict in Finland. The Extractive Industries and Society 43: 640-651.
Leino Johanna – Miettinen Eija: Malminetsintä, hyväksyttävyys ja osallistumismahdollisuudet – tapauksena Heinäveden malminetsintäkonflikti. Ympäristöpolitiikan ja -oikeuden vuosikirja XIII 2020: 265-367.
Österberg Saara: Kaivos kuilun partaalla – tapaustutkimus Oriveden kaivoksen evätystä ympäristöluvasta. Ympäristöjuridiikka 3-4/2020: 7-45.
Lisää tietoa kaivannaisjätteiden hallinnasta
Opas kaivannaisjätteiden hallinnan MWEI BREF -vertailuasiakirjan parhaita käyttökelpoisia tekniikoita koskevien päätelmien soveltamiseen (Ympäristöministeriön julkaisuja 2020:12)
Oppaassa kuvataan kaivannaisjätteiden hallinnan sekä kaivannaisjätteistä aiheutuvien haitallisten vaikutusten ehkäisyn ja vähentämisen parhaat käyttökelpoiset tekniikat (BAT). Opas perustuu kaivannaisjätteiden hallinnan parhaita käyttökelpoisia tekniikoita koskevaan vertailuasiakirjaan ”Best Available Techniques Reference Document for the Management of Waste from Extractive Industries” ja Suomen kansallisiin ohjeistuksiin, oppaisiin sekä lainsäädäntöön.
http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-361-212-9
[1] Leino – Miettinen 2020.
[2] Mononen 2020.
[3] Leino – Miettinen 2020.
